In the 1980's art dealer "Tapani Luovula" organized with his friends an extensive and one of the best-known art forgeries in Finland. He pretended to be a talented, self-educated painter and sold in his own name numerous forgeries of famous artists paintings, which had been made by local artists in Bangkok, Thailand based on the art calendar of the company Nokia and art books sent by Luovula.
Taidekauppias organisoi tuttavansa kanssa laajan, yhden Suomen tunnetuimmista taideväärennyksistä. 1980-luvun alussa mies esiintyi lahjakkaana, itseoppineena taiteilijana ja myi lukuisia tunnettujen taiteilijoiden maalausten väärennöksiä omissa nimissään. Teokset hän oli valmistuttanut Thaimaassa, Bangkokissa paikallisilla taiteilijoilla, joille hän oli lähettänyt mm. Nokia Oy:n taidekalenterista ja taidekirjoista leikkaamiaan kuvia. Valokuvien pohjalta maalaamiseen erikoistuneet thaimaalaiset taiteilijat kopioivat teokset, ja niiden saapuessa Suomeen hän signeerasi ne omalla nimellään. Joskus signeeraus oli tehty jo Thaimaassa taidekauppiaan antaman käsialanäytteen pohjalta. Osaa teoksista oli hieman muunneltu aidosta.
Mies esitteli korkeahintaisia töitään näyttelyissä vuosina 1982 ja 1983. Todellisuudessa hän ei osannut maalata ollenkaan, ja teosten signeeraamisessa ystävän oli avustettava häntä sekoittamalla maali. Tiettävästi taidekauppias on maalannut vain kaksi kertaa: pari varpua pieneen maalaukseen kotiinsa lavastetussa ateljeessa ja vihaisen silmäparin, kun hän kuuli Seura-lehden toimittajan tutkivan hänen epäilyttäviä toimiaan. Väärennöstapauksen laajuus paljastuikin, kun lukuisat ihmiset ottivat yhteyttä poliisiin luettuaan Seura-lehdessä v. 1984 ilmestyneen artikkelin taidekauppiaan hämäräperäisestä liiketoiminnasta. Jotkut havaitsivat vilppiä jo aiemmin. Erään taidekonsultin epäilykset olivat heränneet, kun ”taiteilija” oli kerskunut maalavansa erästäkin taulua 300 tuntia. Tauluja näytti kuitenkin valmistuvan todella nopeaan tahtiin. Myös kysyttäessä yksityiskohtia esim. maaleista taidekauppias ei osannut vastata uskottavasti.
Mies oli ilmeisesti houkutellut ystävänsä mukaan liiketoimintaansa 1970-luvun lopulla. Toiminta oli tappiollista, joten ystävä perusti oman taide- ja lahjatavaraliikkeensä. Sittemmin yhteistyö jatkui kuitenkin, ja ystävä toi taidekauppiaan tilaamia tauluja Thaimaasta ja myi niitä. Yhteistyökumppanit syyttivät toisiaan oikeudessa.
Taidekauppias valmistutti myös joitakin maalauksia, joita myytiin oikeiden taiteilijoiden nimillä. Joukossa oli mm. Helene Schjerfbeckin ja Victor Westerholmin töitä. Nämä teokset oli yritetty saada näyttämään vanhoilta nokeamalla niitä. Tauluille oli hankittu aitoustodistukset ikääntyneeltä professorilta. Mies kauppasi myös Wäinö Aaltosen veistosten väärennöksiä.
Under 1980-talet organiserade en konsthandlare i Finland, "Tapani Luovula", tillsammans med sina vänner omfattande konstförfalskningar samt brott mot upphovsrättslagen. Han skickade bilder på kända konstnärers målningar till Thailand och lät konstnärer i Bangkok kopiera dessa som han bland annat signerade med sitt eget namn. På så vis låtsades han vara en självlärd och begåvad konstnär.