Martha WENDELIN

Martha WENDELIN
1893–1986, Finland

Also known as: MW

Name Martha, Maria WENDELIN
Birth 1893, 23/11, Finland
Died 1986, 1/3, Finland

Martta Maria Wendelin (23. marraskuuta 1893, Kymi – 1. maaliskuuta 1986, Tuusula) oli suomalainen kuvataiteilija.
Martta Wendelin pääsi ylioppilaaksi vuonna 1910 Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopiston piirustussalissa Eero Järnefeltin johdolla vuoteen 1916. Hän sai yksityisopetusta myös Akseli Gallen-Kallelalta ja teki opintomatkoja mm. Ruotsiin ja Italiaan.
Wendelin tunnetaan erityisesti korttien ja lehtien kansikuvien (mm. Kotiliesi) piirtäjänä sekä satukirjojen kuvittajana. Kuvitustyön varjoon on kuitenkin jäänyt mittava maalaus-, grafiikka- ja piirustustuotanto.
Wendelin piirsi noin 650 joulukorttia ja vuosina 1931−1963 lähes 30 joulumerkkiä. Hän käytti suomalaiskansallisia aiheita ja oli osaltaan muokkaamassa mielikuvaa siitä, millainen on "perinteinen suomalainen" joulukuvasto.
Martta Wendelinin museo sijaitsee Tuusulassa, Hyrylän Taide-ja kulttuurikeskuksessa. Wendelin rakennutti itselleen Tuusulaan talon, muutti siihen 1946 ja asui ja työskenteli siinä koko loppuelämänsä. Museossa on peruskokoelmassa 2000 Wendelinin työtä, jotka hän aikoinaan lahjoitti Tuusulan kunnalle, sekä tilaa vaihtuville näyttelyille. Näyttelyjä järjestetään aineiston pohjalta vuosittain kolme.
Wendelinin kuvitustyöt edustivat samaa ihannoivaa, herttaista linjaa kuin Rudolf Koivu satukuvituksillaan tai ruotsalaiset Elsa Beskow ja John Bauer.
Martta Wendelinille myönnettiin vuonna 1974 taiteilijaneläke ja 1977 hän sai elämäntyöstään Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon.

-----------------

Martta Maria Wendelin
Suomalaisen maalaiselämän ja kodin kuvaajana tunnettu Martta Wendelin (1893 - 1986) eli pitkän ja työntäyteisen elämän. Kaikki tuntevat hänen kesäisen idyllinsä kuvat järvimaisemineen ja kirkassilmäisine lapsineen Kotilieden kansikuvissa, postikorteissa ja tyttökirjojen kansissa. Wendelin loi samanaikaisesti pitkän uran kyvykkäänä taidemaalarina.

Kuvittajan uralle
Wendelin sai taidemaalarin koulutuksen Eero Järnefeltin oppilaana Helsingin yliopiston piirustussalilla vuosina 1910-16. Kuvittajan ura lähti käyntiin Porvoossa WSOY:n kirjankustantamossa vuonna 1919. Piirtäminen oli Wendelinin vahva puoli ja siitä oli etua kuvittajan työssä.

Oma kuvitustyyli
Wendelinin kuvitustyyli vaihteli pitkän uran aikana. 1910-luvun loppua ja 1920-luvun alkua leimasi dekoratiivinen carl larssonmainen kynänjälki. Tyylitellympi ote kehittyi 1930-luvulla samalla kun kaupunkilaiset aiheet muuttuivat maalaiselämää ihannoiviksi. 1920-luvulla Wendelin aloitti lehtien kuvittamisen Kotilieden ja Aitta-lehden kansikuvilla. Wendelin kuvitti mm. Anni Swanin ja Mary Marckin nuortenkirjoja, viihderomaaneja sekä satukirjoja kuten Zachris Topeliuksen Lukemisia lapsille -sarjaa. Vasta 1930-luvulla syntyi kaikille tutuksi tullut kotikutoinen, maalaiselämän onnea ihannoiva kuvitustyyli, joka erityisesti Kotilieden kuvituksista välittyi 1940-luvun lopulle asti. Kotilieden kansista välittyy maalaiselämän idylliä, suomalaisen elämänmuodon ihailua luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen vaihtelussa. Postikorttien kuvamaailmassa näkyi sama tyylinmuutos. Niiden kuvittajana Wendelinin tyyli on miniatyyrimäisen taitava.

Taidemaalarin kutsumus
Maalaustaiteessa Wendelin seurasi opiskeluvuosien jälkeenkin oman ajan virtauksia ja osallistui taidenäyttelyihin ahkerasti 1920-30-luvuilla. Wendelinin esimiehenä WSOY:llä 1921-23 ollut Akseli Gallen-Kallela vaikutti hänen uraansa paitsi kuvitustyön ohjauksessa myös maalaustaiteen saralla kannustaen Wendeliniä maalaamaan öljyväreillä vapaa-aikanaan. Modernismi ja marraskuulaisuus vaikuttivat Wendelinin taiteeseen, vaikkakin kuvittajan työn kautta vahva piirustuksellisuus ja akvarellivärien suosiminen korostui. Wendelin maalasi paitsi maisemia myös muotokuvia ja myöhemminkin 1950 -70-luvuilla hän oli suosittu muotokuvamaalari. Kuvitustyön vähentyessä 1950-luvulla aikaa oli enemmän maalaamiselle.

Koti Tuusulassa
Wendelin asui Tuusulassa syksystä 1937 lähtien. Vuosikymmen vierähti Suopellon huvilassa Rantatien varrella ja 1946 valmistui Wendelinin suunnittelema keskieurooppalaistyylinen taiteilijakoti Annivaara. Oman kodin puutarhan hoito, perhe sekä lukuisat tuusulalaiset ystävät loivat Wendelinille onnellisen ja tyynen vanhuuden. Elinaikanaan Wendelin huolehti taiteensa säilymisestä ja hän lahjoitti Tuusulan kunnalle vuonna 1982 n. 2 000 kuvitusoriginaalista muodostuvan kokoelman, joka muodostaa taidemuseon kokoelmien perustan.

Source: http://fi.wikipedia.org/wiki/Martta_Wendelin http://sivustot.tuusula.fi/museot/wendelin/tekstisivu.tmpl?numero=33554432